Hyväntekeväisyyslarp #06 - Extended - Suomenlinnassa 18.9.2004
Hyväntekeväisyyspelit ovat HP-larpien tekijöiden tuotoksia, maksullisia pelejä, joiden tuotto käytetään
internetissä toimivan keskustelufoorum Vuotavan Noidankattilan sivutilan maksamiseen. Hyväntekeväisyyspelit
eivät hae muuta rahallista voittoa kuin ainoastaan maksaakseen Vuotiksen ylläpidosta, kaikki oikeudet HP-kirjoissa
esiintyvistä hahmoista ja pelimaailmasta kuuluvat J.K. Rowlingille ja sitä kautta ties kenelle.
Pelejä järjestetään noin puolivuosittain, ja niistä voi kysellä lisää kulloiseltakin pelinjohtajalta tai
Vuotavasta Noidankattilasta. Sivuilla käytetään yleisesti Vuotiksen nickejä.
HT#06 - Extended
Pelissä on 5€ pelimaksu, joka peritään pelipaikalla ennen pelin alkua. Peli sijoittuu Harryn ja kumppaneiden
kuudenteen kouluvuoteen. HT#06 - Extended on suurenntettu versio heinäkuussa pelatusta testipelistä HT#06.
Hahmoja pelissä on n. 80, joista n. 30 on varattu testiversiossa olleille, jotka saavat nyt isomassa versiossa
ilmaisen pelin, mikäli he ovat täyttäneet edellisen pelin yhteydessä annetut ehdot (maksoivat silloin pelimaksun
ja ovat kirjoittaneet palautteen).
YLEISTÄ
Pelimaksuista saatavat rahat käytetään Vuotavan Noidankattilan tukemiseen. Pelit ovat avoimia kaikille,
niin aloittelijoille kuin ennenkin pelanneille. Pelit käydään ennalta ilmoitetuissa paikoissa, paikalla on aina
väh. 5 täysi-ikäistä, jotka valvojat ja huolehtivat pelin kulun aikana turvallisuudesta. Alle 18-vuotiailta täytyy
olla vanhempien allekirjoittama lupalappu. Pelit sijoittuvat J.K. Rowlingin kirjasarjan maailmaan.
Vanhat HT-larpit
HT#04
HT#05
VANHEMMILLE
Vanhemmat myös luonnollisesti tervetulleita mukaan. Pelaamaan tai pelipaikalle tarkkailemaan/viettämään aikaa.
Vanhempien tulosta pyydetään ilmoittamaan etukäteen, jos he saapuvat paikalle vain viettämään aikaa.
Muissa tapauksissa pyydetään normaalia peli-ilmoittautumista. Jos paikalle saapuu omalla autolla, voi
pelinjohtajilta kysyä tarkempia tietoja pelipaikasta. Kysymyksiä voi esittää koska tahansa maileitse,
Vuotiksen kautta yksityisviestien välityksellä tai puhelimitse.